Haku
KT osallistui kansainväliseen edunvalvontaan
… ongelmiin vastaamiseksi. Lisäksi EU päivitti toimintavuonna ohjeet, miten torjua väkivaltaa ja häirintää työssä. Mukana … ongelmiin vastaamiseksi. Lisäksi EU päivitti toimintavuonna ohjeet, miten torjua väkivaltaa ja häirintää työssä. Mukana …
Työmarkkinatutkimus tuotti laajasti tietoa edunvalvonnan tueksi
… täydennyskoulutustiedustelu, työvoimaselvitykset ja ajankohtaistiedustelu työnantajien talouden sopeuttamiskeinoista. … ja selvityksiä sekä tilasto- ja tietopalvelua eri kohderyhmille. Tutkimustietoa tuotettiin aktiivisesti myös … Etätyökysely - hyvinvointialueiden etätyöohjeet ja koulutusmateriaali Kysely uraporrasjärjestelmän …
KT:n koulutustoiminta laajeni - ensimmäinen verkkokurssi ja alueellisia koulutuksia toteutettiin
… sekä työelämän lainsäädäntöön liittyen. Myös ajankohtaiset työelämän muutokset, kuten TE24-uudistus, olivat … ja esihenkilötyöhön liittyviä koulutuksia, joita oli kohdennettu sekä kaikille työnantajille että … Olimme mukana myös näissä tapahtumissa: Rahoitus- ja johtamisfoorumi Rafo (7.2.–9.2.) Lappeenranta-seminaari …
Asiakkuustyö laajeni uusien jäsenyhteisöjen myötä
… perustettiin tietoon perustuvan henkilöstövoimavarojen johtamisen verkosto, KT Yritykset -verkosto ja Kunta-alan … KT-yhteyshenkilökirjeissä kerrottiin esimerkiksi ajankohtaisista lakimuutoksista, työtaisteluihin varautumisesta … tarkennettiin. Asiakaskirjeenä jatkoi myös ylimmän johdon työnantajakirje, jota lähetettiin kolme kappaletta. …

KT:n toimitusjohtajan valinnasta tiedotetaan maanantaina
… Tiedote 8.11.2024 KT:n toimitusjohtajan valinnasta tiedotetaan maanantaina Toimitusjohtajan valitsee KT:n hallitus. Hakijoita oli 23. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT valitsee uuden toimitusjohtajansa maanantaina 11.11.2024. Valinnan tekee KT:n …
Liite 10 Soveltamisohje
… kesken näytäntövuoden työsuhteen alkamisen tai päättymisen johdosta lasketaan siten, että näyttelijän työsuhteeseen … = 59 Näyttelijä siis ansaitsee 1.8.–31.12. 59 vapaapäivää, johon sisältyvät myös vuosilomapäivät. Esimerkki 2, kun … = 70 Näyttelijä siis ansaitsee 1.2.–31.7. 70 vapaapäivää, johon sisältyvät myös vuosilomapäivät. Työnteon keskeydyttyä …

Työnantajajärjestö Avainta lopettaa toimintansa – jo lähes 250 yritystä on siirtynyt KT:n jäseniksi
… tiivistä yhteistyötä KT:n kanssa, kertoo Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine . Avainta edustaa noin 600:aa yritystä … lämpimästi tervetulleiksi KT:hen, sanoo KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen . KT:n uutinen 26.2.2024: Avaintan … tiivistä yhteistyötä KT:n kanssa, kertoo Avaintan toimitusjohtaja Vesa Laine . Avainta edustaa noin 600:aa yritystä …

KT:n toimitusjohtajaksi on valittu neuvottelujohtaja Henrika Nybondas-Kangas
… Tiedote 11.11.2024 KT:n toimitusjohtajaksi on valittu neuvottelujohtaja Henrika Nybondas-Kangas Henrika Nybondas-Kangas on … kokenut ja arvostettu työmarkkinaneuvottelija. Hän johtaa KT:ssa nykyisin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä …

Hybridityöhön tarvitaan uudenlaista johtamista ja työn tekemisen käytäntöjä
… Uutinen 13.11.2024 Hybridityöhön tarvitaan uudenlaista johtamista ja työn tekemisen käytäntöjä Hyvin johdetusta hybridityöstä voi muodostua organisaation … siitä, missä työtä tehdään, vaan uudenlaisista tavoista johtaa ja organisoida työtä. Työterveyslaitoksen julkaisema …
Voidaanko varhaiskasvatuksen työvuoroluetteloa "hienosäätää" sen tiedoksi antamisen jälkeen?
… tarve muuttuu sellaiseksi, että päiväkodilla ei tuona ajankohtana muuten olisi kasvatusvastuullista henkilökuntaa …