Tartuntatautilain 1.3.2018 voimaan tuleva, työntekijän rokotussuojaa koskeva 48 § on herättänyt paljon keskustelua ja kysymyksiä. Osa kysymyksistä on koskenut henkilötietojen käsittelyä ja yksityisyyden suojaa.
Terveydenhuollon informaatio- ja teknologiaorganisaatio HIMSS Europen terveysteknologiatutkimuksen mukaan ongelmat lainsäädännössä ja poliittisen ohjauksen puute jarruttavat terveyspalveluiden digitalisoitumista Pohjoismaissa.
Työttömyysvakuutusmaksujen tasaamista palkansaajien ja työnantajien kesken jatketaan kilpailukykysopimuksen perusteella. Maksujen kokonaismäärää ehdotetaan myös alennettavaksi vuodelle 2018.
Suomi tarvitsee maahanmuuttajia eri aloille helpottamaan työvoimapulaa, kohentamaan heikkenevää huoltosuhdetta ja edistämään talouden kansainvälistymistä. Toimia työperusteisen maahanmuuton vahvistamiseen on linjattu hallituksen julkistamassa ohjelmassa.
Tilastokeskuksen mukaan julkisen sektorin palkkasumma oli huhti-kesäkuussa 2,3 prosenttia pienempi kuin vuotta aiemmin. Koko talouden palkkasumma sen sijaan kasvoi huhti-kesäkuussa 2,1 prosenttia vuodesta 2016.
… KT is a member of SGI Europe's Finnish section SGI Europe is the European Centre of … Providing Public Services. KT is a member of SGI Europe's Finnish section. SGI Europe's Finnish section is a member of SGI Europe. SGI Europe's …