På svenska
Uutinen

Kunnat ovat tasapainottaneet talouttaan tavoitteiden mukaisesti

Kunnat ovat omia toimillaan saaneet säästöjä taloutensa tasapainottamiseksi, kertovat Kuntaliiton kyselyn tulokset.

Talouden tasapaino

Esimerkiksi tilojen käyttöä ja palveluverkkoa on tehostettu. Myös sähköisten ratkaisujen hyödyntäminen on vaikuttanut myönteisesti kuntatalouden kehitykseen.

– Kunnat ovat ainoana julkishallinnon sektorina saavuttamassa hallituksen sille asettaman tasapainotavoitteen, sanoo Kuntaliiton pääekonomisti Minna Punakallio.

Kyselyssä selvitettiin hallitusohjelman keskeisimpien kuntatalouteen kohdistuvien sopeutuspäätösten vaikutuksia kunnissa, kuntayhtymissä ja sairaanhoitopiireissä. Vastauksia tuli 142 kunnalta ja kuntayhtymältä sekä 11 sairaanhoitopiiriltä.

Kikyn vaikutuksia vaikea arvioida

Kunnilta tiedusteltiin muun ohessa kilpailukykysopimuksessa sovitun vuosityöajan pidennyksen tuomia säästövaikutuksia. Kuntien mukaan taloudellisia vaikutuksia on vielä hyvin vaikea arvioida.

Tulosten mukaan vuosityöajan pidennys tuo kuntatalouteen vajaan 60 miljoonan euron säästön. Hallitus oli arvioinut vuosityöajan pidennyksen tuovan kunnille 190 miljoonan euron säästöt. Kuntien valtionosuuksia on tarkoitus leikata saman verran.

Kilpailukykysopimukseen sisältyvä valtionosuuksien leikkaus on vuosien 2017 ja 2018 suurin kuntatalouteen vaikuttava yksittäinen hallituksen toimi. Enin osa vastaajista arvioi, ettei vuosityöajan pidennyksestä pystytä realisoimaan rahamääräisiä säästöjä.

KT Kuntatyönantajat on lähtenyt siitä, että kilpailukykysopimus on kunta-alalle kustannusneutraali.

Muualla verkossa