På svenska

OVTES 2022–2025

Kunta-alan opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimus
  • Selaa sopimuksen lukuja AvaaSulje
    Osio B Liite 1 Peruskoulu

    III Viranhaltijoiden työaika

    6 § Yhteissuunnittelutyöaika 1.8.2007–31.7.2025

    Opettajalle määrättyjen viikoittaisten opetus- ja muiden tehtävien lisäksi opettajan tulee osallistua koulussa  opetuksen yhteissuunnitteluun, aineryhmittäisiin ja asiaryhmittäisiin neuvonpitoihin, kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön sekä opetuksen suunnitteluun ja koulun toiminnan kehittämiseen liittyvien tehtävien tekemiseen. Työaika määräytyy 6 a §:n mukaan. 


    Soveltamisohje

    Yhteissuunnitteluajan käyttöä suunniteltaessa tulisi huomioida, että sitä käytetään mahdollisuuksien mukaan tasaisesti koko lukuvuoden työaikana.


    6 a § Yhteissuunnittelutyöajan vuotuinen tuntimäärä 

    Yhteissuunnittelutyöajan kokonaismäärä lukuvuoden aikana on enintään 120 tuntia. Yhteissuunnittelutyöajan vuotuinen suunnittelu ei voi lisätä lukuvuoden opettajatyöpäivien määrää.


    Soveltamisohje

    Yhteissuunnitteluajan käyttöä suunniteltaessa tulee huomioida, että työaika riittää suunnitelluille tehtäville.


    7 § Opetusvelvollisuus (opv)

    1 mom.

    Luokanopetuksen ja erityisopetuksen opettaja

    opv/vk

    Esiluokanopettajan virassa

    23

    Luokanopettajan virassa

    24

    Erityisopettajan virassa

    24

    Erityisluokanopettajan virassa

    22


    Soveltamisohje

    Tuntiopettajan opetusvelvollisuus em. opetuksessa on sama kuin viranhaltijalla.


    2 mom.

    Aineenopettaja

    opv/vk

    Äidinkieli ja kirjallisuus (myös suomi/ruotsi toisena kielenä)

    18

    Toinen kotimainen ja vieras kieli myös vieraskielisten oppilaiden äidinkieli (oppilaan kotikieli)

    20

    Matematiikka, fysiikka, kemia, tietotekniikka, kuvataide ja musiikki

    21

    Uskonto, elämänkatsomustieto, historia, yhteiskuntaoppi, kotitalous, kaupalliset aineet, terveystieto, biologia ja maantieto

    23

    Tekstiilityö, tekninen työ, liikunta, maa- ja metsätalous ja puutarhanhoito, oppilaanohjaus

    24

    Muut aineet

    23

    3 mom.         

    Jos aineenopettajanviran haltija opettaa kahta tai useampaa ainetta, joissa on eri opetusvelvollisuus, lasketaan hänelle painotettu opetusvelvollisuus.

    4 mom.         

    Jos erillisen esiluokan opettajan virassa oleva viranhaltija opettaa esiopetuksen lisäksi muussa perusopetuksessa, lasketaan hänelle painotettu opetusvelvollisuus.


    Soveltamisohje

    Painotetun opetusvelvollisuuden laskentakaavio sekä pyöristysohjeet ovat osion A 53 §:ssä.


    5 mom.         

    Opetusvelvollisuus voidaan määrätä vuotuisena kertomalla viikoittainen opetusvelvollisuus luvulla 38.

    6 mom.         

    Sellaisen peruskoulun ja lukion yhteisen viranhaltijan tai peruskoulun viranhaltijan, joka joutuu opetusvelvollisuutensa täytteeksi opettamaan lukiossa (liite 2), lukion luokkaopetustunnit kerrotaan lukiokertoimella 1,10, ja nämä kerrointunnit voidaan lukea opettajan opetusvelvollisuuteen. Jos peruskoulun opettajalle on määrätty lukiossa tehtävä, johon on osoitettu lukioresurssitunteja, luetaan nämä tarvittaessa opetusvelvollisuuteen.

    8 § Koulun johtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, kun tehtävät on määrätty opettajaviranhaltijalle

    1 mom.         

    Jos opettajanviran haltija määrätään hoitamaan yhden tai useamman vuosiluokkia 1–6 käsittävän koulun ja/tai erityiskoulun johtajan tehtävät, hänen opetusvelvollisuuteensa luetaan seuraava tuntimäärä:

    Koulun/koulujen palkkaperusteryhmien lukumäärä

    Tuntimäärä/

    viikko

    1–2

    1

    3

    2

    4–5

    3

    6–7

    6

    8

    7

    9–12

    9

    13–

    12

    2 mom.

    Jos vuosiluokkien 1–6 koululla ja erityiskoululla on yhteinen johtaja, määräytyy tuntimäärä edellä olevan taulukon mukaan kunkin koulun osalta erikseen, kuitenkin niin, että johtajalle jää opetustyötä vähintään neljä tuntia viikossa.               

    3 mom.         

    Poistettu (yhdistetty 1 momenttiin)

    4 mom.         

    Jos kahdella tai useammalla vuosiluokkien 1–6 koululla on yhteinen johtaja, työnantaja voi lukea koulun johtajan opetusvelvollisuuteen 1 momentin lisäksi enintään kaksi viikkotuntia.


    Soveltamisohje 1–4 momentit (voimaan 1.8.2023)

    Palkkaperusteryhmien (osio B 2 §) laskentatavan muutos 1.8.2023 lukien ei ole sellaisenaan peruste muuttaa koulunjohtajalle myönnettyä opetusvelvollisuuteen lukemista hallinnollisten tehtävien vuoksi, jos viranhaltijan tehtäväkuva ja hallinnollisen työn määrä pysyy ennallaan.


    5 mom. (voimassa 1.8.2022–31.7.2025)

    Koulunjohtajan tehtävät voidaan määrätä poikkeuksellisesti yläkoulun tai yhtenäisen peruskoulun opettajaviranhaltijalle, jos tähän on paikallisista erityisolosuhteista johtuva syy. Tällaisena syynä voidaan pitää esimerkiksi pitkiä etäisyyksiä tai saaristo-olosuhteita, jolloin oppilaiden vähäisen määrän vuoksi rehtoriviran käyttäminen ei ole tarkoituksenmukaista. Koulunjohtajan käyttäminen yläkoulussa tai yhtenäisessä peruskoulussa voi olla perusteltua myös tilanteessa, jossa sillä voidaan vaikuttaa kunnan rehtoriviranhaltijalle johdettaviksi määrättyjen koulujen lukumäärään.

    Yläkoulun tai yhtenäisen peruskoulun koulunjohtajaan sovelletaan edellä mainittuja 1–4 momentin määräyksiä. Työnantaja voi lisäksi määrätä opettajaviranhaltijalle, jolle yläkoulun tai yhtenäisen peruskoulun koulunjohtajan tehtävät on määrätty, opetusvelvollisuuteen luettavaksi enintään 3 tuntia suuremman tuntimäärän, jos tämä on perusteltavissa paikallisilla erityisolosuhteilla. Johtajan opetustyön määrän tulee olla kuitenkin vähintään neljä tuntia viikossa.

    9 § Apulaisjohtajan tehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen, kun tehtävät on määrätty opettajaviranhaltijalle 

    1 mom.         

    Jos opettajanviran haltija määrätään hoitamaan yhden tai useamman vuosiluokkia 1–6 käsittävän koulun apulaisjohtajan tehtävät, hänen opetusvelvollisuuteensa luetaan seuraava tuntimäärä:

    Koulun/koulujen palkkaperusteryhmien lukumäärä

    Tuntimäärä/viikko

    24–29

    1–3

    30–35

    3–6

    36–41

    6–9

    42–

    11–14

    2 mom.

    Muun kuin 1 momentissa mainitun peruskoulun/peruskoulujen apulaisjohtajaksi määrätyn opettajanviran haltijan opetusvelvollisuuteen luettava tuntimäärä on seuraava:

    Koulun/koulujen palkkaperusteryhmien lukumäärä

    Tuntimäärä/

    viikko

    13–20

    3–6

    21–25

    5–10

    26–30

    8–16

    31–

    10–18


    Soveltamisohje 1 ja 2 momenttiin

    Jos koululle/kouluille on poikkeuksellisesti määrätty useampia apulaisjohtajia, jaetaan 1 tai 2 momentin määräysten mukaan määräytyvä tuntimäärä apulaisjohtajien kesken.


    3 mom.

    Poistettu

    4 mom.

    Jos peruskoululla ja lukiolla on yhteinen rehtorinviran haltija ja apulaisjohtajaksi on määrätty peruskoulun opettaja, peruskoulun ja lukion palkkaperusteryhmät lasketaan yhteen määriteltäessä 2 momentin mukaista tuntimäärää.


    Soveltamisohje 1–4 momentit (voimassa 1.8.202231.72025)

    Opettajaviranhaltijalle, jolle on määrätty apulaisjohtajan/apulaisrehtorin tehtävät voidaan hallinnollista työtä lukea opetusvelvollisuuteen suurempi tuntimäärä, kun koulun palkkaperusteryhmien määrä osoittaa, jos koulun hallinnollisen työn määrä on suuri. Koulun hallinnolliseen työhön vaikuttaa esimerkiksi koulun muun henkilöstön kuin opetushenkilöstön määrä. Opetusvelvollisuuteen luettava tuntimäärä voi olla enintään kaksi tuntia suurempi.

    Työnantaja voi määrätä opettajaviranhaltijalle, jolle apulaisjohtajan/apulaisrehtorin tehtävät on määrätty opetusvelvollisuuteen luettavaksi edellä mainittua (1 mom. ja 2 mom.) enintään 3 tuntia suuremman tuntimäärän. Määräyksen tulee perustua paikallisiin erityisolosuhteisiin ja perusteet tulee arvioida lukuvuosittain. Tämän ylimääräisen opetusvelvollisuuteen lukemisen edellytyksenä on, että nämä tunnit eivät ole ylitunteina.


    Pöytäkirjamerkintä 4 momentti

    Palkkaperusteryhmien (osio B 2 §) määräysmuutoksessa 1.8.2023 lukien on poistettu 2 momentti, jonka mukaan laskettiin lukion palkkaperusteryhmät. Jos peruskoululla ja lukiolla on määräyksen edellyttämällä tavalla apulaisjohtajaksi määrätty peruskoulun opettajaviranhaltija, määrätään opetusvelvollisuuteen lukeminen samoin perustein kuin lukuvuoden 2021–2022 osalta. Palkkaperusteryhmien laskentavan muutos 1.8.2023 lukien ei ole sellaisenaan peruste muuttaa apulaisjohtajalle myönnettyä opetusvelvollisuuteen lukemista hallinnollisten tehtävien vuoksi, jos opettajaviranhaltijan tehtäväkuva ja hallinnollisen työn määrä on pysynyt ennallaan.


    5 mom. (voimassa 1.8.202231.7.2025)

    Virantoimitusvelvollisuutta muuttamalla (KVhL 23 §) opettajaviranhaltijalle voidaan siirtää perustellusta syystä rehtorille määrättyjä hallinnollisia tehtäviä, ei kuitenkaan esimiestyötä. Hallinnollisen työn siirtäminen on mahdollista, jos vuosiluokkien 16 koulun palkkaperusteryhmien määrä on vähintään 36 ja muun peruskoulun palkkaperustetyöryhmien määrä on vähintään 26. Vuosiluokkien 16 koulussa opettajaviranhaltijan opetusvelvollisuuteen voidaan lukea enintään 5 tuntia ja muussa peruskoulussa enintään 7 tuntia hallinnollisia tehtäviä. Poikkeavaa työaikamääräystä voidaan soveltaa lukuvuosi kerrallaan. 


    Soveltamisohje

    Määräystä sovelletaan vain, jos hallinnollisia tehtäviä ei ole siirrettävissä opettajaviranhaltijalle, jolle on määrätty apulaisjohtajan/-rehtorin tehtävät.


    10 § Muiden kuin johtamistehtävien lukeminen opetusvelvollisuuteen

    Ks. osion B 17 § (demonstraatioiden valmistelutunnit) ja 18 § (kiertävän opettajan työaika).

    1 mom.         

    Jos luokanopettajanviran haltijan luokkaan kuuluu kahden tai useamman vuosiluokan oppilaita, hänen opetusvelvollisuuteensa luetaan yksi vuosiviikkotunti. Vastaavasti menetellään erityisluokanopettajanviran haltijan osalta, lukuun ottamatta vaikeimmin kehitysvammaisten opetusta.

    2 mom.         

    Jos luokanopettajanviran haltijan tai erityisluokanopettajanviran haltijan luokkaan kuuluu yksi tai useampi esiopetuksen oppilas, hänen opetusvelvollisuuteensa luetaan yksi vuosiviikkotunti. Edellä mainittua ei kuitenkaan sovelleta silloin, kun opetusryhmässä on vain pidennetyn oppivelvollisuuden piirissä olevia esiopetuksen oppilaita.


    Soveltamisohje 1 ja 2 momenttiin

    Määräysten soveltaminen edellyttää, että luokanopettaja tai erityisluokanopettaja opettaa 1 ja/tai 2 momentin luokalla vähintään puolet koko opetusryhmän opetuksesta. 1 ja 2 momenttien molempien täyttyessä opetusvelvollisuuteen luetaan 2 vuosiviikkotuntia.

    Määräystä sovelletaan myös päätoimiseen tuntiopettajaan, jos hän hoitaa vastaavaa yhdysluokantehtävää kuin luokanopettajaviran haltija tai erityisluokanopettajan viranhaltija.


    3 mom.         

    Jos aineenopettajanviran haltija tai (aineenopetuksen) tuntiopettaja poikkeuksellisesti määrätään huolehtimaan vuosiluokkien 1–6 luokasta ja kyseisellä luokalla ei ole omaa luokanopettajaa, hänen opetusvelvollisuuteensa luetaan yksi vuosiviikkotunti.

    4 mom.         

    Jos opettajanviran haltijalle ei voida osoittaa hänen opetusvelvollisuutensa edellyttämää tuntimäärä, hänen opetusvelvollisuuteensa luetaan osion A 23 §:n oppilaan ohjaus sekä tämän liitteen 11–21 §:n erityistehtävät tarpeellisilta osin.


    Soveltamisohje

    Jos luokanvalvontatyö luetaan aineenopettajanviran haltijan opetusvelvollisuuteen, tuntimääränä käytetään 1 vuosiviikkotuntia, eikä 14 §:n 1,4 vuosiviikkotuntia.


    11 § Kirjaston hoitotyö

    1 mom.         

    Koulun kirjaston hoitajaksi määrätylle asianomaiselle opettajanviran haltijalle maksetaan

    1. yhtä vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus, jos kirjastoa pidetään avoinna lukuvuoden työaikana yksi tunti viikossa
       
    2. kahta vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus, jos kirjastoa pidetään avoinna vähintään kaksi tuntia viikossa ja edellisen lukuvuoden kirjalainausten määrä on ollut vähintään 3 500 sekä
       
    3. kolmea vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus, jos kirjastoa pidetään avoinna vähintään kolme tuntia viikossa ja edellä tarkoitettu lainausten määrä on ollut vähintään 6 000.

    2 mom.         

    Sen lisäksi, mitä 1 momentissa on määrätty, (käsi)kirjaston hoitajaksi määrätylle vuosiluokkien 7–9 sekä vähintään kuusiopettajaisen vuosiluokkia 1–6 käsittävän koulun asianomaiselle opettajanviran hoitajalle maksetaan yhtä vuosiviikkoylituntipalkkiota vastaava korvaus

    12 § Kokoelmien hoitotyö

    Biologian sekä fysiikan ja kemian kokoelmien hoitajaksi määrätylle asianomaiselle aineenopettajanviran haltijalle maksetaan yhtä vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus.

    13 § Musiikkiesitysten hoitotyö

    Koulun musiikkiesitysten hoitajaksi määrätylle asianomaiselle aineenopettajanviran haltijalle maksetaan yhtä vuosiviikkotuntipalkkiota vastaavan korvaus. Vastaava korvaus maksetaan luokanopettajalle, erityisluokanopettajalle tai erityisopettajalle, jolle on määrätty musiikkiesitysten hoito koulussa, jossa on vähintään kuusi opettajaa.

    14 § Luokanvalvontatyö

    Luokanvalvojan tehtävät hoitamaan määrätylle opettajanviran haltijalle (lehtori/luokanopettaja) maksetaan luokanopettajan (4 03 04 03 0) vuosiviikkoylituntipalkkiota vastaava korvaus seuraavasti:

    vuosiluokkien 7–9 luokanvalvoja

    1,4 vuosiviikkotuntia

    vuosiluokan 6 luokanvalvoja

    1,0 vuosiviikkotuntia


    Soveltamisohje

    Luokanvalvojan tehtävänä on huolehtia hänelle määrätyn luokan oppilaiden kasvatuksellista asioista. Tehtävä edellyttää yhteistyötä toisten opettajien ja koulun muun henkilökunnan kesken sekä koulun ja kodin välillä. Tärkeätä on myös luottamuksellisten suhteiden aikaansaaminen luokan oppilaiden kanssa. Luokanvalvoja on oman luokkansa oppilaiden edustaja opetusta ja järjestyksenpitoa koskevissa asioissa. Luokanvalvojan tulee tutustua luokan oppilaisiin ja mahdollisuuksien mukaan heidän kasvuympäristöönsä ottaen erityisesti huomioon oppilaan persoonallisuuden kehittymiseen ja koulukäyntimotivaatioon sekä oppimisvaikeuksiin vaikuttavat tekijät, neuvotella tarvittaessa oppilaiden ja heidän huoltajiensa kanssa koulunkäyntiä koskevista asioista, osallistua luokan yhteisten tilaisuuksien järjestelyihin ja olla niissä mukana, esittää tarvittaessa rehtorille neuvottelu yms. tilaisuuksien järjestämistä luokan toisten opettajien ja muiden oppilaita koulussa ohjaavien henkilöiden kanssa ja osallistua niiden järjestelyihin, osallistua oppilashuoltotoimintaan, tarkkailla luokan oppilaiden poissaoloja ja niiden syitä sekä ryhtyä tarvittaessa toimenpiteisiin ym.


    15 § Ruokapalvelutoiminnan ohjaus ja valvontatyö

    1 mom.         

    Ruokapalvelutoiminnan ohjauksesta ja valvonnasta maksetaan tehtävään määrätylle kotitalousopettajanviran haltijalle yhtä vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus kutakin alkavaa kahdeksaa peruskoulua kohden. Korvaus voi kuitenkin olla enintään kuusi vuosiviikkotuntia.

    2 mom.            

    Jos ruokapalvelutoiminnan ohjaus ja valvonta on määrätty useamman kotitalousopettajan tehtäväksi, jaetaan 1 momentissa tarkoitettu viikkotuntikiintiö kotitalousopettajien kesken työmäärän mukaisessa suhteessa.

    16 § AV-välineiden hoitotyö ja tietotekniikkavastaavan työ (voimaan 1.8.2022)

    1 mom.         

    Audiovisuaalisten välineiden hoidosta maksetaan tehtävään määrätylle opettajanviran haltijalle seuraava korvaus:

    7–9 vuosiluokkien koulu

    1–11

    palkkaperusteryhmää

    1

    vuosiviikkotunti

    12–

    palkkaperusteryhmää

    1 ½

    vuosiviikkotuntia

    1–6 vuosiluokkien koulu ja erityiskoulu

    alle 12

    palkkaperusteryhmää

    ½

    vuosiviikkotuntia

    12–19

    palkkaperusteryhmää

    1

    vuosiviikkotunti

    20–

    palkkaperusteryhmää

    1 ½

    vuosiviikkotuntia

    Jos vuosiluokkien 7–9 koululla ja lukiolla on yhteinen AV-välineistö, jota peruskoulun opettaja on määrätty hoitamaan, on opetusvelvollisuuteen luettava vuosiviikkotuntimäärä aina 1 ½.

    2 mom.         

    Tietokonelaitteiston hoidosta ja valvonnasta maksetaan tehtävään määrätylle tietotekniikan vastuuhenkilölle yhtä vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus ja vuosiluokilla 7–9, jossa luetaan tietotekniikkaa valinnaisaineena, kahta vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus.

    17 § Oppilaskunnan ohjaustyö

    Vuosiluokkien 7–9 oppilaskunnan ohjaajaksi määrätylle opettajanviran haltijalle puolta vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus kun koulussa on 1–6 palkkaperusteryhmää ja yhtä vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava korvaus kun koulussa on 7–14 palkkaperusteryhmää ja puoltatoista vuosiviikkotuntipalkkiota vastaava tätä suuremmissa kouluissa.


    Pöytäkirjamerkintä

    Palkkaperusteryhmien laskentatavan muutos 1.8.2023 lukien ei ole sellaisenaan peruste muuttaa oppilaskunnan ohjaajaksi määrätylle opettajaviranhaltijalle maksettavaa korvausta, jos koulun koko on pysynyt ennallaan.


    18 § Eräiden korvausten ristikkäiskäyttö

    Jos työnantaja katsoo tarkoituksenmukaiseksi, voidaan 11 §:n (kirjaston hoitotyö), 12 §:n (kokoelmien hoitotyö), 16 §:n (av-välineiden hoitotyö ja tietotekniikkavastaavan työ) ja 17 §:n (oppilaskunnan ohjaustyö) korvauksista muodostaa yhteistuntimäärä. Työnantaja voi jakaa enintään tämän tuntimäärän näiden tehtävien hoitamiseksi toisin kuin em. pykälissä on määrätty.

    19 § Kerhotyö

    Työsuunnitelmassa hyväksytyn kerhotunnin korvaus on kerhoa pitävän opettajan oma ylituntipalkkioperuste jaettuna luvulla 24. Jos kerhoa pitää henkilö, joka ei ole peruskoulun/lukion viranhaltija tai tuntiopettaja, maksetaan hänelle korvaus, joka saadaan jakamalla vuosiluokkien 1–6 sivutoimisen tuntiopettajan tuntipalkkioperuste luvulla 24.

    20 § Koulumatkakuljetusoppilaiden ohjaustyö

    Jos opettajanviran haltija määrätään järjestämään oppilaille ohjattua toimintaa koulumatkakuljetusten vuoksi aamulla tai iltapäivällä, hänelle maksetaan tehtävästä valvontatunnista luokanopettajan (4 03 04 03 0) yhtä vuosiviikkoylituntipalkkiota vastaava korvaus. Korvausta ei makseta, jos työ tehdään jonkin muun palkatun tehtävän yhteydessä.


    Soveltamisohje

    Muusta palkatusta tehtävästä on kyse esim. 60 minuutin tuntiin sisällytettävässä välitunnissa.


    21 § Oppilaskodin oppilaiden ohjaustyö

    Oppilaskodin oppilaiden vapaa-ajan ohjaajaksi määrätylle opettajanviran haltijalle maksetaan luokanopettajan (4 03 04 03 0) yhtä vuosiviikkoylituntipalkkiota vastaava korvaus.

    22 § Poistettu

    23 § Taide- ja taitoaineet

    Vuosiluokkien 7–9 koulussa taide- ja taitoaineita opettavalle aineenopettajanviran haltijalle maksetaan taide- ja taitoaineidenkorvaus, jos opettajan tehtäviin kuuluu keskimääräistä enemmän raaka-aineiden ja tarvikkeiden hankintaa sekä välineistön kunnossapitoa. Määräystä sovelletaan myös em. vaatimukset täyttävään lukion ja peruskoulun yhteiseen opettajaan. Tarkoitukseen on käytettävä yhteensä korvaus, jonka suuruus määräytyy palkkaliitteestä.


    Soveltamisohje

    Tämän liitteen 23 §:n tehtäviä ei voi lukea opetusvelvollisuuteen. Opetusvelvollisuuteen ei voi lukea myöskään osion A 22 §:n tukiopetuspalkkiota, 24 §:n toisen opettajan tunnin hoitopalkkiota, 25 §:n yksityisopiskelijan kuulustelupalkkiota eikä osion B 19 §:n koulu/oppilaitos- ja kuntakohtaista lisätehtävää.


    24 § Perusopetuksen lisätehtäväkorvauskiintiö (voimaan 1.8.2022)

    1 mom.

    Tämä sopimusmääräys voidaan ottaa käyttöön, jos asiasta on sovittu asianomaisen luottamusmiehen kanssa.

    2 mom.

    Jos opettajaviran haltijalle määrätään koulun tai kunnan kehittämiseen, suunnitteluun tai hallintoon liittyvä lisätehtävä tai keskimääräistä enemmän taito- tai taideaineiden hankinta- tai kunnossapitotyötä, siitä maksetaan korvaus tehtävän työllistävyyden, vaativuuden ja vastuullisuuden perusteella. Työnantaja vahvistaa lisätehtäviin koulu- ja kuntatasolla käytettävän rahamäärän.


    Soveltamisohje

    Työ, joka voi tulla korvattavaksi tämän määräyksen mukaan, on muuta kuin oman viran hoitamiseen liittyvää työtä (perustehtävä). Opettajan perustehtäväkuvaan kuuluvat tehtävät eivät ole lisätehtäviä.

    Erikseen määritellyillä korvauksilla korvataan sellaisia lisätehtäviä, jotka eivät kuulu jokaisen opettajan perustehtäväkuvaan, esim. vaativia kehittämisprojekteja tai koulun kirjaston hoitoa. Lisätyöt voivat tulla korvattavaksi B osion 14 § 2 momentin mukaan (suunnittelutyö, työyhteisön kehittäminen, koulutyön ulkopuolisena aikana määrätty koulutus) tai tämän sopimusmääräyksen mukaan. Vaativia kehittämistehtäviä voivat olla kansainväliset, kansalliset tai kuntaa koskevat tehtävät, kuten esim. opetussuunnitelman /arviointi-järjestelmän tai muun kehittämisohjelman laatiminen, koulun toimintaan liittyvän kansainvälisen yhteistyön kuten EU-projektin yhdyshenkilön tehtävät tai muuhun laajempaan projektiin, opetusministeriön tai OPH:n toimeenpanemaan valtakunnalliseen opetuksen kehittämisprojektin osallistumiseen liittyvät työt tai koulun rakennusprojektin yhteydessä suunnittelutyöhön yms. osallistuminen (esim. asiantuntija kemian koeluokkatilojen suunnittelussa).

    Tällä sopimusmääräyksellä korvataan työnantajan määräämän ylimääräisen lisätyön aiheuttamaa työn tekemiseen tarvittavaa lisäaikaa, ei mahdollista tehtäväkohtaisessa palkassa huomioon otettavaa tehtävän vaativuuden olennaista lisääntymistä. Samaa työtä/tekijää ei voi korvata sekä tehtäväkohtaisessa palkassa tehtävien vaativuuden lisääntymisenä että lisätyönä, ellei kyseessä ole perustehtäväkuvan ulkopuolinen ylimääräistä työaikaa edellyttävä lisätehtävä, joka lisää samalla tehtävien vaativuutta olennaisesti.


    3 mom.

    Edellä 2 momentin mukaisten lisätehtävien korvaamiseen on käytettävä euromäärä, joka on palkkaliitteestä ilmenevien B 19 §:n ja B liite 1 23 §:n korvausten yhteissumma (koulu- ja kuntakohtainen lisätehtävä ja taito- ja taideaineet).

    4 mom.

    Kunnan toimivaltainen viranomainen saa harkintansa mukaan käyttää 2 momentin tarkoitukseen 3 momentissa määrätyn euromäärän lisäksi sen euromäärän, jonka se käytti edellisenä lukuvuonna OVTES osio B liite 1 11 § – 21 § mukaisiin erityistehtäviin.

    5 mom.

    Paikallisesti voidaan lisäksi sopia 3–4 momentteja suuremman euromäärän käyttämisestä 2 momentin mukaiseen tarkoitukseen. Tämän momentin mukainen euromäärä rahoitetaan paikallisesta järjestelyerästä tai työnantajan harkinnan perusteella muusta tarkoitukseen ohjaamasta rahasta. Siltä osin, kun tehtäviin käytetään paikallista järjestelyerää, se palautuu uudelleen jaettavaksi paikallista järjestelyerää seuraavan kerran jaettaessa, jos rahamäärää ei enää käytetä tämän sopimusmääräyksen mukaisten tehtävien korvaamiseen.

    6 mom.

    Jos opettajaviran haltijan opetusvelvollisuustuntimäärän täyttyminen sitä edellyttää tai jos määräystä sovelletaan päätoimiseen tuntiopettajaan, jonka opetusvelvollisuus on vajaa, tämän pykälän mukainen lisätehtävä on luettavissa opetusvelvollisuuden täytteeksi seuraavasti:

    Opettajalle lisätehtävästä maksettava euromäärä kuukaudessa/opettajan täyttä opetusvelvollisuutta vastaava varsinainen palkka kuukaudessa x opettajan opetusvelvollisuus.

    25 § Poistettu

    26 § Ylituntipalkkio

    1 mom.         

    Opettajanviran haltijalle maksetaan opetusvelvollisuuden ylittäviltä tunneilta ylituntipalkkio. Ylituntipalkkio määräytyy osion A 26 §:n mukaisesti.


    Soveltamisohje

    Ylituntipalkkio lasketaan tehtäväkohtaisesta palkasta, joka kerrotaan luvulla 0,83. Näin saadusta luvusta saadaan vuosiviikkoylituntipalkkion rahamäärä kuukaudessa jakamalla se 7 §:n 1–4 momentin mukaisella huojentamattomalla viikoittaisella opetusvelvollisuudella. Ylituntipalkkiota laskettaessa ei oteta huomioon osion B 8 §:n mukaista eikä muutakaan henkilökohtaista lisää.

    Peruskoulun opettajanviran haltijan, jolla on yli opetusvelvollisuuden meneviä tunteja lukiossa, tuntiopetuspalkkiota laskettaessa ei käytetä lukion sivutoimisen tuntiopettajan tuntipalkkiokerrointa 0,96.


    2 mom.

    Jos luokanopettajanviran haltijalla on ylitunteja vuosiluokkien 7–9 opetuksessa, erityisopetuksessa tai lukiossa, ylituntipalkkioperuste on näiden tuntien osalta sama kuin vastaavan opetuksen tuntiopettajalla.

    3 mom.         

    Jos erityisopetuksen opettajanviran haltijalla on ylitunteja peruskoulun yleisopetuksessa tai lukiossa, ylituntipalkkioperuste on näiden tuntien osalta sama kuin vastaavan opetuksen tuntiopettajalla.

    4 mom.         

    Jos aineenopettajanviran haltijalla on ylitunteja vuosiluokilla 1–6 tai erityisopetuksessa, ylituntipalkkioperuste näiden tuntien osalta on oman viran mukainen ylituntipalkkio.

    5 mom.         

    Jos aineenopettajanviran haltijalle määrätään ylitunteja/erityis­tehtäviä lukiosta, maksetaan ne lukion tuntiopetuspalkkioperusteen mukaan.

    Päätoimisen tuntiopettajan ylituntipalkkioperuste on painotettu tehtäväkohtainen palkka, jos hänelle on laskettu osion A 52 §:n mukaan painotettu palkka ja/tai A 53 §:n mukaan painotettu opetusvelvollisuus.