Lausunto
214/10/2015
Sosiaali- ja terveysministeriölle
STM 1118:00/2015 ja 119:/2015

Lausunto hallituksen esitykseksi sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain kumoamiseksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ym.

Yleistä                  

Kunnan toiminnan joustavoittaminen ja haettujen taloudellisten säästöjen vuoksi, henkilöstön kelpoisuusvaatimusten väljentäminen on välttämätöntä. Lakiluonnoksen perusteluissa mainitaan tavoitteena kelpoisuusvaatimusten väljentäminen. Kuitenkaan itse pykäläluonnoksiin tämä tavoite ei ole välittynyt.

1. Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 12 § Oikeus toimia tilapäisesti sosiaalihuollon laillistetun ammattihenkilön ammatissa

Säännöstä esitetään muutettavaksi siten, että sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevan ohella sosiaalityöntekijän sijaisena voisi toimia sosiaalialalle soveltuvan ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö (maisteri tai ylempi sosionomi AMK).

KT Kuntatyönantajat katsoo, että sosiaalityöntekijän sijaisena tulisi voida toimia soveltuvan korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö, aivan erityisesti sosionomi. Sosionomin tutkinto ja työkokemus antaa juuri oikeanlaista osaamista sijaisena toimimiselle. Näin työnantajan rekrytointimahdollisuudet laajenisivat. Lisäksi sosiaalityöntekijäksi opiskelevan tulee olla opintojen loppuvaiheessa. Tämäkin rajaus haittaa sijaisten rekrytointia. Kyse on vain tilapäisestä toimimisesta, enintään vuosi. Esitetty säädös tulee olemaan kunnille erittäin hankala, jopa toimintaa lamaannuttava. Sosiaalityöntekijät ovat yli 90 %:sti naisia ja heillä on runsaasti perhevapaita. Kunnissa tiukka sijaisuusmääräys on herättänyt suurta levottomuutta.

2. Sosiaalihuoltolaki 27 § lapsen ja vanhemman tapaamisten valvonta

Perustelujen mukaan laista poistetaan viittaus kelpoisuuslain 11 §:ään. Siinä kelpoisuudeksi on säädetty tehtävään soveltuva ammattitutkinto tai muu soveltuva koulutus. Perusteluissa ei mainita mitään lisättävästä uudesta kelpoisuusvaatimuksesta. Itse pykälässä on kuitenkin maininta siitä, että valvojalla on oltava tehtävään soveltuva sosiaalialan ammatillinen koulutus.

KT Kuntatyönantajat vastustaa kelpoisuusvaatimusten kiristämistä tältä osin. Soveltuva kelpoisuus on jälleen hyvin suppeata, varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon, opetusalan ja nuorisotyön tutkinnot, rajataan ulkopuolelle.

3. 49 b Henkilöstö

Toisin kuin perusteissa on mainittu, sisältö ei ole sama kuin kumottavassa säännöksessä. Aiemmin käytettiin laajempaa käsitettä sosiaalihuollon ammatillinen henkilöstö ja nyt suppeampaa käsitettä sosiaalihuollon ammattihenkilö.

Henkilöstön asema ja saatavuus

Työnantajan harkintaan tulee jättää, minkälaista osaamista halutaan painottaa. Tehtävän vaatimaan osaamiseen nähden liian kapea-alaiset ja joustamattomat kelpoisuusehdot estävät henkilöstövoimavarojen ja osaavan työvoiman optimaalista käyttöä. Jo nykyisellään on pulaa kelpoisista sosiaalityöntekijöistä ja tilanne huononee entisestään. Sijaisten saaminen näillä, aivan liian tiukoilla, tarkkarajaisilla kelpoisuusehdoilla on suuri on-gelma kunnissa.

Esityksen taloudelliset vaikutukset

Esityksessä ehdotettujen uusien asioiden sekä nykyisten säädösten tiukentamisen osalta vaikutuksia kuntien toimintaan ja talouteen, ei ole selkeästi arvioitu.

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Neuvottelupäällikkö Henrika Nybondas-Kangas

Työmarkkinalakimies Riitta Arko           

Henrika Nybondas-Kangas

neuvottelujohtaja
Puhelin:
+358 9 771 2100
Matkapuhelin:
+358 50 357 4233
Sähköposti:
Henrika.Nybondas-Kangas@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT