Lausunto
239/10/2018
Eduskunnan talousvaliokunnalle

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kevasta annetun lain muuttamisesta

KT Kuntatyönantajat täsmentää 6.11.2018 antamaansa lausuntoa Kevalle esitetyn työkyvyttömyysriskiä vähentävän toiminnan osalta.

Työhyvinvointipalveluiden tehtäväkokonaisuudesta

Lakiesityksessä ehdotetaan säädettäväksi uudesta tehtäväkokonaisuudesta, joka on viime aikoina työeläkeyhtiöiden osalta ollut erityisen keskustelun ja kritiikin kohteena. Lisäksi yksityisen ja julkisen sektorin eläkejärjestelmien yhdistäminen on parhaillaan erillisessä työryhmässä selvitettävänä. Herääkin kysymys, onko lainsäätäjä valmis siihen, että tällainen tehtävä säädetään myös yksityisille työeläkelaitoksille? Olisiko tässä ehdotettu Kevalle säädettävä tehtävä vain julkisen alan toimijana ja purettaisiinko se siinä vaiheessa, jos Keva muuttuu työeläkeyhtiöksi?

Katsomme, että Kevalle esitettävä työkyvyttömyysriskin hallintatehtävä tulisi olla samalla tasolla kuin työeläkeyhtiöillä.

Työhyvinvointi sote- ja maakuntauudistuksessa

KT Kuntatyönantajat toimii kunnallisten työnantajien edustajana laajasti työelämää koskevissa kysymyksissä. KT Kuntatyönantajat vastaa strategiseen henkilöstövoimavarojen johtamiseen ja henkilöstövoimavarojen kehittämiseen liittyvästä työnantajatuesta. Eduskunnassa tällä hetkellä olevassa (sote- ja maakuntauudistus) lakiesityksessä kuntien ja maakuntien työnantajaedunvalvonnan järjestämisessä KT:n tehtäviksi on esityksen 3 §:ssä esitetty mm. ”hoitaa ja kehittää henkilöstöjohtamiseen, tuloksellisuuteen ja työelämän laatuun kuuluvia tehtäviä."

Esitystä perustellaan siten, että

"Esityksen kohdat 5, 6, 8 ja 9 ovat myös tehtäviä, joita nykyisinkin hoidetaan Kunnallisessa työmarkkinalaitoksessa ilmeisenä ja olennaisena osana työmarkkinatoimintaa. … Henkilöstöjohtamiseen, tuloksellisuuteen ja työelämän laatuun liittyvä tutkimus ja kehittämistoiminta palvelevat jäsenyhteisöjen toiminnan kehittämistä ja kustannusten hallintaa”

Lakiesitys kuntien ja maakuntien työnantajaedunvalvonnan järjestämisestä ei sulje pois työkyvyn hallintaa ja työhyvinvoinnin edistämistä KT:n tehtävistä. Myös KT:n voimassaolevassa strategiassa esimiestyön tuki, henkilöstövoimavarojen ja työelämän kehittäminen sekä työhyvinvoinnin edistäminen ovat esillä.

On ilmeisenä riskinä, että Keva-lain muutos tältä osin sekoittaa ja vaikeuttaa työnantajaorganisaation ja eläkelaitoksen välistä tehtäväjakoa ja rooleja.

Lakikokonaisuuden mahdollisesta hyväksymisestä osana sote- ja maakuntauudistusta ja sen aikataulusta ei tätä kirjoitettaessa ole vielä varmuutta. KT pitää Kevasta annetun lakiesityksen perusteluita poikkeuksellisina ja ongelmallisina, koska perusteluissa viitataan hallituksen esityksiin, joita ei ole vielä hyväksytty eduskunnassa.

Eläkejärjestelmien erillisyyden selvittäminen

Julkisen ja yksityisen eläkejärjestelmän mahdollinen yhdistäminen on selvitettävänä työryhmässä. Työryhmän määräaika päättyy 15.2.2019. Laajapohjainen työryhmä on raportissaan tämän hetkisen tiedon mukaan päätymässä ehdottamaan julkisen ja yksityisen eläkejärjestelmän yhdistämistä. Tästä syystä ei ole tarkoituksenmukaista luoda Kevalle lainsäädännöllä työeläkeyhtiöistä selvästi poikkeavaa ja laajempaa työkyvyttömyysriskin hallintaa. Kevaa koskevaa säätelyä pitäisi kaikilta osin lähentää työeläkeyhtiöihin, ei siis luoda uusia työeläkeyhtiöistä poikkeavia tehtäviä.

KT ei kannata edellä mainituilla perusteluilla Keva-lakiin lisättävää säännöstä työkyvyttömyysriskin vähentämiseen liittyvistä tehtävistä hallituksen esityksessä esitetyssä muodossa. Asia tulee palauttaa uuteen kolmikantaiseen valmisteluun.

KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS

Valtuuskunnan puheenjohtaja Kirsi-Marja Lievonen

Työmarkkinajohtaja Markku Jalonen